YHDEN TÄHDEN TARINA

Painoin vuokrakeittiössäni peltipurkin kannen kiinni. Se on uusvanhaa Kellogg’sia. Sitä aikakautta, kun elin kaikkien normien ja säädösten mukaan. Olin kotirouva. Puhdasverinen. Ranskalais-maalaisromanttinen. Muistot tulvivat mieleeni. Lapseni eivät koskaan syö tavallisia muroja. Vain suklaalla kuorrutettuja. Ja minä heikkoluonteinen annan aina periksi. Mutta idylli piti säilyttää ja piilotin riisipallerot muodikkaaseen rasiaan. Vanhan keittiöni tasot alkoivat pikkuhiljaa täyttymään kirppislöydöillä. Jos se ei ollut mieleinen, tein siitä sellaisen. Hioin ja maalasin aina iltaisin, kun lapset kävivät nukkumaan. Purin kaiken luovuuteni vanhan taloni takaterassilla. Odotin kolmatta lastani ja olin raskaushormonien vallassa. Luulen, että löysin silloin oman polkuni. Tein vanhasta käyttökelpoista, hylätystä tarpeellista. Olin lentoemäntä-kotiäiti. Oli aina hienoa sanoa ammattini, vaikka viimeisestä lennostani olikin kulunut jo tovi. Mutta työ piti minun itsetunnostani hyvää huolta. Silloin en vielä tiennyt, mitä hyvä itsetunto oikeastaan tarkoittaa. Miten siitä myös pidetään hyvää huolta.
Takaterassi täyttyi tavarasta ja luovuuden vimmassa hamstrasin sitä lisää. Lopulta tilat vähenivät ja mielikuvitukseni myös väsyi viimeisillä raskausviikoilla. Odotin neljättä lastani. Viimeisestä lennosta oli silloin kulunut jo tovi kertaa kaksi. Syyskuussa neljä vuotta sitten pienimmäiseni syntyi. Olin jälleen lentoemäntä-kotiäiti ja äitiyspäivärahalla. Vanhempainvapaani lähestyi loppuaan ja oli taas aika tehdä päätöksiä. Mikä minusta tulee isona? Työnantajani helpotti valintaani järjestämällä YT:t, olikohan ne toiset vai kolmannet, en nyt muista. Ensimmäisistä selvisin joka tapauksessa. Lopulta onni potkaisi ja jouduin ottamaan itseäni niskasta kiinni. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa ja minulle aukesi Palopuron kyläkoulun ovi. Näin siinä mahdollisuuksia, töitä useammalle – tulevaisuutta. Otin riskin ja minimipalkalla lähdin tekemään entisen puolisoni firmassa Hostellia. Kyllä, exäni suku auttoi minut alkuun. Olen tästä myös kiitollinen. Jos joku kuvittelee, että olen tämän tosiasian unohtanut, niin väärin meni. Kaikella on tarkoituksensa ja kukaan ei osu kohdalle sattumalta. Elämääni tuli paljon uusia tuttavuuksia, syntyi yhteistyökuvioita, ystävyyssuhteita. Mutta jos tuli hyvää, niin tuli myös paljon pahaa. Kateutta, katkeruutta – ahneutta. Lentoemäntä-kotiäiti ei tiennyt sellaisesta vielä mitään, ei osannut edes kuvitella. Sain ihan alkumetreillä kaikki mahdolliset tarkastajat kylään. Kansalaiset olivat huolestuneita ja halusivat auttaa asiat kuntoon. Mitään epäilyttävää ei kuitenkaan löytynyt ja kaikilla oli varmasti hyvä mieli.
Eräänä päivänä pari vuotta sitten ex-puolisoni yritys muutti toiselle paikkakunnalle ja he luopuivat täten vuokraisännyydestä. Minulla oli siihen aikaan ystävä, työkaveri. Päätimme yrittää yhdessä. Syntyi Hostelli Palopuro avoin yhtiö. Se oli nousujohteessa, myös vuodenvaihteessa, kun yhtiökumppani halusi lähteä omille poluilleen. Ei siinä mitään, elämä on ihmeellistä. Jokaisen on se koettava ihan itse. Muistakaa kuitenkin ystävät: sopikaa kaikki asiat aina mustaavalkoisella! Älkää tehkö mitään päätöksiä sinisin silmin. Tai sitten pitäkää takataskussa jemmassa 10 000 euroa ja kaverilla toiset 30 000. Minun elämääni tuli kuitenkin uusi tilitoimisto, joten rahaa kului ainoastaan uuden yrityksen perustamiseen. Syntyi Yhden Tähden Tarina. Olin kuitenkin hyvin lähellä luovuttamista. Tammikuussa itkin lähes joka ilta. Joka aamu rakas Pekka, nykyään isäntä, nosti minut ylös sängystä. Sulki syliinsä. Hän uskoi minuun ja tarinan voimaan. Kuten myös Suvi, hostellin moniottelija. He pelastivat minut, nostivat ylös suosta, kun olin vajoamassa. Yhden Tähden Tarina alkoi siis muodostua. Syntyi hahmoja, tulevia tähtiä. Pekka ja Suvi. Molemmilla on omat bravuurinsa. Niistä on helppo kirjoittaa. Eikä minun tarvitse vieläkään mainostaa.
Eräänä keväisenä perjantaina, kun meillä oli lounasaika parhaimmillaan, astui hostellin ovesta sisään kaksi miestä. He tulivat syömään, koska hyvä sana oli kiirinyt: meiltä saa kunnon kotiruokaa – itse tehtyä. He tulivat Jokelasta ja kertoivat meille, että kannattaa varautua uusiin asiakkaisiin, Jokelanportti lopettaa toimintansa. Uutta toimijaa etsitään. He olivat sen paikan kanta-asiakkaita ja minä tietysti toivotin uudet ystävät tervetulleiksi. Sanoin leikilläni Suville, että laajennetaanko? Suvi nauroi. Ja minä menin takahuoneeseen. Laitoin sähköpostia Jokelanportin vanhalle isännälle ja kysyin kohteliaasti saako tulla käymään. Isäntä Erkki vastasi soittamalla ja seuraavana päivänä olin jo katsomassa uutta Yhden Tähden Tarinaa. Sain Pekankin mukaan. Seisoimme suut auki ja ihastelimme Erkin ja hänen vaimonsa tyylitajua. Mitään ei tarvinnut tehdä. Kaikki oli valmiina. Noh, mitä nyt hieman keittiötä on putsattu, mutta itse sali – se vei sydämeni ensisilmäyksellä. Miten hienoja tarinoita sieltä saakaan. Uusia yhteistyökuvioita – useita työpaikkoja. Tulevaisuutta. Jatkuvuutta. Viiden tähden lounaita. Jäin kuitenkin harkitsemaan. En lähtenyt heti mukaan. Ja kannatti odottaa, sillä se palkittiin. Elämäämme astui ihmemies Lindström kaikkine mahtavine ideoineen ja keksintöineen. Hän lausui nämä viisaat sanat: ”kaikki yhdessä, kaikkien puolesta. Tuemme toisiamme yrittäjinä ja jokainen menestyy omalla polullaan.” Olemme nyt nousujohteisessa Jokelan yrityspuistossa tekemässä Yhden Tähden Tarinaa. Saimme palkattua lisää väkeä. Pikkutarkan tunnollinen kokki Maarit kirjautui pari viikkoa sitten sisään tarinaan. Se on kuulkaas, rakkaat ystävät, rehellistä kotiruokaa ilman eineksiä. elämänmakuisia tarinoita. Tuusulan Jokelassa ja Hyvinkään Palopurolla. Pian myös kotiinkuljetettuna. 😉

Älkää koskaan antako kenenkään lannistaa teitä, lytätä unelmianne tai polkea haaveitanne. Tähdenlennon aikaan viimeistään – TEHKÄÄ SE! 😊

 

Terkuin, emäntä ja tarinankertoja Laura

© 2014 by Katri Rissanen